Moniko meistä on tuntenut inhon tunteita katsoessaan Avaraa Luontoa toisen eläimen tappaessa siellä toisen? Moniko on miltei kyyneliä pidätellyt, kun emo menettää vastasyntyneen poikasensa tavalla tai toisella? Se näyttää sydäntä riipivältä: usein emot etsivät ja itkevät kadonneen tai menehtyneen poikasen perään.
Luin eilen keskustelua, jossa vanhempi ja lapsi olivat kokeneet samoja, kauhistuneita tunteita nähdessään luonnossa eläimen syövän toista, kuollutta eläintä. Keskustelussa pohdittiin, kuinka asian selittäisi lapselle mahdollisimman hyvin.
Kun asiaa alkaa oikein pohtia, sitä miettii, kuinka vieraantuneita luonnosta olemmekaan. On tarpeellista, että näitä keskusteluja syntyy. Silti tämä on hieman huolestuttavaa.
Nääs tämä sama kansa, joka tuntee tuskaa kuolleen antiloopin vasan vuoksi, ostaa viikossa litroittain maitoa lehmältä, jonka vasikka on viety siltä lähes heti syntymän jälkeen (emolehmä leimaantuu vasikkaan viidessä minuutissa) eikä ostaessaan edes tiedä tätä. Joku saattaa katsoa hieman vinoon, kun taaperoimetät, mutta samalla hetkellä on täysin normaalia juoda lehmävasikalle luonnon tarkoittamaa maitoa. Miettikää tätä hei?!
Samoista ihmisistä tuntuu pahalta, kun susi repii peuran kappaleiksi pellolle, mutta samalla meidän ruokamme vuoksi teurastetaan järjestelmällisesti kymmeniämiljoonia eläimiä vuosittain - eläimiä, jotka kasvatetaan vain sitä teurastusta varten. Harva uhraa ajatustakaan tälle faktalle, vaikka se peuran raato voi pyöriä mielessä päiviä. Kas sitä mitä emme näe, emme ajattele. Ja se on tyhmää se, kun se kaikki kuitenkin tapahtuu suljettujen silmiemme takana.
En ole ihan jäävi puhumaan aiheesta, koska olen kääntynyt kasvissyöjäksi. Saan myös aina lokaa niskaan, kun näistä puhun. Sinä senkin vihervassari - se perinteinen. Minulle on lopulta aivan se ja sama, miten muut syövät. Enemmän minulle merkitsee se, että ihmiset tietäisivät, tiedostaisivat ja ajattelisivat eivätkä kulkisi laput silmillä ajatellen, että onpa luonnon saalistaja kamala tyyppi.
Suomessa ruuantuotanto on pääosin hyvällä tolalla maailman tilanteeseen verrattuna enkä hetkeäkään väitä, etteikö eläimistä välitettäisi. Henkilökohtaista arvomaailmaani vastaan kuitenkin sotii esimerkiksi sikojen hiilidioksiditainnutus, vasikoiden vieminen emolta heti synnyttyään sekä ahtaat porsituskarsinat, joissa ei pysty toteuttamaan minkäänlaista luonnollista poikasen hoivaamista eikä kyllä mitään muutakaan. Olen siitä vinksahtanut, että nämä asiat palaavat mieleeni siellä kaupassa enkä pysty niitä ohittamaan. Omia kuopsuttelevia kanoja katsoessani en voi myöskään unohtaa, että Suomen lain mukaan meidän kanalassa saisi olla 40 kanaa sillit suolassa. Minusta meidän 15 keskenkasvuistakin elävät jo vähän ahtaasti, kun ulkohäkki ei ole vielä käytössä. Omassa arvomaailmassani nämä eivät myöskään ole juttuja, mitkä kuuluvat herran vuonna 2025 hyvinvointivaltioon ja siihen, millä tavalla on sallittua eläintä kohdella.
Jokainen tehköön valintansa, mutta tehdää se tietoon perustuen, ei silmät kiinni. Ja ennen kaikkea älkää unohtako, mikä on se nisäkäs, joka ylivoimaisesti tappaa toisia nisäkkäitä eniten vuoden aikana. Se ei ole susi, se ei ole kotka. Se on ihminen.
Lisää kommentti
Kommentit