Eipä osannut lähiön muija arvata, minkälaiselle matkalle sitä lähti kun helmikuussa iski kaverilta vuokrattuun hautomakoneeseen muutaman eri kanarodun 17 siitosmunaa.
Oikeastaan niitä oli 21, kun halusin koittaa myös kaupan luomumunien hautomista. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, ettei niistä tipuja tulisi.
Mutta noin muutoin mikään ei oikein ollut selvää alussa - en voinut arvatakaan, mikä seikkailu, tunteiden vuoristorata ja biologian oppitunti meillä olikaan edessä.
Konehaudonta ei nääs ole mitään piis of keikkiä ollenkaan. Munia tarvitsee pitää huoneenlämmössä lepäämässä ennen haudontaa, desinfioida, rakastaa ja säilyttää oikein päin (terävä kärki alas). Kone pitää koekäyttää muutaman vuorokauden, jotta kosteudet ja lämmöt ovat ja pysyvät oikein. Me menimme haudonnan n. 55% kosteudella ja 37,6C lämpötilalla. Munia pitää kääntää (automaattikääntö onneksi) useamman kerran päivässä. Ennen kuoriutumista lämpötilaa laskettiin hieman (n. 37,1C) ja kosteutta nostettiin (n. 75%). Voitte kuvitella montako tuntia sitä vietettiin nenä kiinni koneessa tutkien, toimiiko järjestelmä kuten pitääkin. Joku olisi voinut hulluksikin leimata.
Varsinainen hulluus alkoi kuitenkin vasta, kun ensimmäinen särö 19. haudontapäivänä tuli yhteen munaan. Meillä ei muuten hetkeen ollut rampannut niin paljon porukkaa, etenkään täysin kiinnostumattomina meistä ihmisistä, kuin tällöin. Ei siinä malttanut edes nukkua, kun piti synnyttää munia. Tuntuu, että olin väsyneempi tästä synnytyksestä, kuin omien lapsieni.
No mutta, kuoriutumisprosessi alkoi varsin surullisesti yhden tipun liian aikaisella kuoriutumisella ja munaan menehtymisellä. Tässä vaiheessa allekirjoittanut oli jo aivan valmis luovuttamaan: näinkö tässä nyt käy? Kyyneliä pyyhkien hautasimme Tove-tipun pihapuun alle. Miten jokin niin elämään ei-valmis ja meille täysin tuntematon tuntui niin pahuksen rakkaalta? Jälkeen päin ajatellen Toven kohtalo oli surullinen, mutta hyvinkin aito opetustunti luonnosta: hän ei ollut elinkelpoinen eikä valmis, joten luonto näin taitavasti valikoi ja armahti. Lapsillekin tämä oli ainutlaatuinen katsaus luontoon - siihen luontoon, josta tämä kansa on nykyään niin kovin vieraantunut.
Seuraavana päivänä onnemme kuitenkin kääntyi. Säröjä alkoi tulla vähän joka puolelle. Ensimmäisenä kuoriutumisessaan onnistui Helge. Hän tuleekin olemaan aina sellainen erityinen, meidän ihka ensimmäinen elävä tipu! Helgestä oli alun alkaen jo nähtävissä kukkomaista itsevarmuutta ja rohkeutta. Olen erittäin ihmeissäni, jos tämä tipu kanaksi osoittautuu. Saa sitten olla Helga.
Parin vuorokauden tiiviin "synnyttämisen", jännittämisen ja ihastelemisen jälkeen maailmaan oli putkahtanut kukin vuorollaan 13 tipua. Yksi tipu oli kuollut munaan ja aiemmin oltiin jo laitettu pari ei-hedelmöittynyttä munaa pois. Yhtä tipua hieman avitimme kuoriutumisessa (tietenkin keskellä yötä), kun hän yritti tulla keskeltä munaa pylly edellä maailmaan. Tämä pikkuinen sai nimekseen Kaneli ja piristyi nopeasti muiden mukaiseksi jengiin.
Kaiken päätteeksi tunsin itseni lopenuupuneeksi, ihmetyksestä ymmyrkäiseksi ja ennen kaikkea ylpeäksi, onnelliseksi kanaemoksi. Sielussa liikahtaa jokin, kun pieni untuvikko ekaa kertaa nukahtaa kaulukseesi. En tiedä mikä se jokin on, mutta suurella todennäköisyydellä se tekee sinusta lopullisesti kanamuijan ja vie viimeisetkin rippeet ajatuksesta, että kana ei olisi tunteva, ymmärtävä eläin. Kaksi viikkoa myöhemmin meillä on 13 ihanaa, eloisaa tipua, joista jokainen on oma persoonansa. He oppivat ja kasvavat niin, ettei perässä pysy. Vauva-aika on taas kerran ohi niin kamalan nopeasti.
Pienten, rakkaiden kaverieni kuopsuttelua katsoessani, jokaisen nimettyäni en voi täysin samalla tavalla katsoa enää maailmaa kuin ennen. Minun maailmassani ei ole enää sijaa kymmenien- ellei satojentuhansien yksilöiden tehotuotantokanaloille, joissa he eivät oikeastaan edes ole yksilöitä. Ei sijaa ajatusmaailmalle, jossa yksi tipu on vain joku nimetön ja arvoton miljoonien joukossa, jonka kohtalolla ja kohtelulla ei ole väliä.
Niin viisas ja tärkeä on tuollainen pieni olento.
Lisää kommentti
Kommentit